Siirry sisältöön

Maalaustapahtuma Kuvataiteen päivänä 10.7.

Heinäkuun 10. päivä on Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä ja nimetty Kuvataiteen päiväksi. Kuvataiteen päivää on vietetty vuodesta 2011 alkaen. Päivän aikana järjestetään kaikille avoimia maalaustapahtumia ympäri Suomen. Osallistuin tänä vuonna Tampereella Huihuin pihapuistossa pidettyyn maalaustapahtumaan.

Huihuin pihapuistossa maalattiin digitulostimen hukkaväreillä ja pigmenttiväreillä kankaita: keittiöpyyhkeitä, puseroita, tyynyliinoja, kankaanpaloja jne. mitä kukakin maalari oli mukanaan tuonut maalauspohjaksi.

Maalaamisessa olen pois omalta mukavuusalueelta, mutta ehkä juuri se sai ajan pysähtymään, muut asiat pois mielestä, innostumaan ja ilahtumaan.

Toki iso osuus hyvästä fiiliksestä oli mainiolla seuralla, kauniilla pihapiirillä ja aurinkoisella päivällä. Oli mukava tavata niin vanhoja tuttuja, työkavereita kesäfiiliksissä sekä uusia ihmisiä. Tuulinen ilma varmisti, että kankaat kuivuivat narulla varsin pian.

Vuokko Nurmesniemen vuonna 1969 suunnittelema ruudullinen Salvia -kangas oli mainio pohja ruutukasvimaalleni.

Anopin vanha keittiöpyyhe kirjailluin nimikirjaimin sai uuden elämän aurinkoisena päivänä. Aurinko loistaa syvältä pyyhkeen puhkikuluneesta keskustasta.

Kannatti totisesti matkustaa ruuhkaisessa paikallisjunassa Tampereelle! Ensi vuonna uusiksi!

ps. Huihui on tuotemerkki mm. mainioille villavekkihameille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: