Siirry sisältöön

Kategoria: Sisustus

Pysy kotona -ristipistokannanotto

Ristipistoilla voi ottaa kantaa eli tuoda siten esille omaa käsityöaktivismia eli graftivismia. Radikaalit ristipistot -ryhmiä kokoontuu eri puolilla Suomea, mm. Hämeenlinnassa.

Dominoneule ohje

Dominoneule on mukava tapa hävittää langanloppuja, koota palapeittoa tai vaikka neliöistä muodostuvaa vaatetta. Dominoneuleen luonne tulee parhaiten esille, kun ruutuihin yhdistää erivärisiä lankoja. Dominoruudut neulotaan aina oikein neuleena, jolloin niistä tulee neliönmuotoisia.

Parsi ja paikkaa -kori

Vanha pajukori sai uuden punotun sangan pajusta ja tervanarusta. Korista tuli paikka Parsittaville ja paikattaville tekstiileille, asusteille ja vaatteille.

Munakennokukkia kausivaloihin

Munakennoista saa leikattua sisällä pidettäviin led -kausivaloihin kauniit kukkavarjostimet. Pienet ledvalot tuovat lämmintä valoa kaamokseen.

Muistitaulu korkeista

Muistitaulu korkeista on kaunis sellaisenaan ja hyödyllinen muistin virkistäjä, kun sitä käyttää muistettavien asioiden näkyväksi tekemiseen.

Pärekori sanomalehdestä

Sanomalehden sivuista punottu pärekori on hyvä tapa kierrättää sanomalehdet. Korit ovat sopivia pikkutavaroiden säilyttämiseen.