Siirry sisältöön

Kirjoneulesukat mysteerineulontana

Osallistuin Taitoliiton Talvenvirtaa -mysteerineulontaan. Kirjoneulesukkien ohje julkaistiin viidessä osassa 5.-19.1.2021. Tuossa aikaikkunassa julkaistiin uusi osa aina tiistaina ja perjantaina. Neuloin molempia sukkia yhtäaikaa, kun ohjeen julkaisu oli rauhalliseen tahtiin. Myös lankojen eri värien riittävyyttä oli tarpeen tarkkailla sukan edetessä. Ja lisäksi oli tietenkin pelko, että, jos teen ensin yhden sukan valmiiksi, niin toisen tekemeinen venyy pitkälle, etenkin, jos lopputulos ei miellytä itseä.

Neuloin Talvenvirtaa -sukat luonnonväreillä värjätyillä 7-veljestä langoilla. Melkein kaikki värit on saatu sipulinkuorista: tumma oranssi keltasipulinkuorista, kirkas keltainen keltasipulinkuoren jälkiväristä, tumma vihreä punasipulinkuorista. Vaaleamman vihreän värin lähdettä en muista varmaksi, saattaa olla punasipulinkuorien jälkiväriä. Käytin 3,5 numeron Knit Pron kantikkaita Cubics -sukkapuikkoja.

Jokainen osa ohjeesta oli selkeä ja hyvin tehty. Kirjallisen ohjeen lisäksi jokaisesta ohjeesta julkaistiin valokuva. Seuraavassa kuvat kaikista viidestä vaiheesta:

Itselleni tämä oli testi, että noudatanko ohjetta alusta loppuun. Ohjeen mukaan mentiin. Ainoastaan, johtuen tummanvihreän värin määrästä, otin yhden värin lisää kantapäähän ja sitä seuraaviin jalkaterän kiilakavennuksiin. Loppuosan jalkäterän kirjoneuleesta tein taas käyttäen samaa tummaa vihreää kuin sukan varressakin, koska vaaleanvihreässä kirjoneule oranssin värin kanssa erottui vähän heikosti.

Jaoin joka vaiheen jälkeen kuvan tai kuvia sukistani Instagramissa @punospirjo -tililläni. Jakaminen ja suositeltujen tägien (#talvenvirtaaKAL) käyttäminen onkin yksi perusjuttu näissä yhteistekemisissä. Verkossa syntyvä yhteisöllisyys on erityisen mukavaa tässä Korona -pandemian sosiaalisten kanssakäymisten rajaamassa ajassa. Positiivista yhteisöllisyyttä syntyy hyvin myös verkossa sosiaalisen median kanavilla, kun kiinnittää huomita kanavien valintaan ja toimintatapoihin. Silti ihmisten oikeaa kohtaamista eri harrastusten parissa kaipaan jo ihan tosi paljon.

Vaikka ohje oli hyvä ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, niin tällainen ulkoa ohjattu ja pala kerrallaan ohjeen näkeminen eivät ole ihan minun juttujani. Minulla pitää olla aina jonkinlainen visio lopputuloksesta jo aloittaessa vaikka se usein matkan aikana etenkin suuremmissa töissä vaihtuu moneen kertaan. Lisäksi en juurikaan käytä valmiita ohjeita, vaan suunnittelen neuleeni itse, toki ideoita tarttuu hihaan sieltä ja täältä. Tämä viidessä osassa neulottu sukka ei kuitenkaan synnyttänyt mitään traumoja. En juurikaan tee sukkia näin paksuista langoista, mutta kyllähän nämä ovat ihan minun värimaailmaa ja tulevat varmasti kulumaan käytössä!

Päättelin langat. Viimeistelin sukat kastelemalla ne kunnolla lavuaarissa ja sen jälkeen oikoin ne pyyhteen päälle kuivumaan. Kunnollinen kasteleminen poistaa langoista jännitteitä ja tasoittaa neulosta. En koskaan viimeistele mitään neuleita sisitysraudalla höyryttämällä.

Talvenvirtaa – mysteerisukat eivät ole enää mysteeri, kun kaikki osat on julkaistu. Sukkia voi tehdä omaan käyttöön edelleen, sillä nuo ohjeet ovat Taitoliiton verkkosivujen neuleohjeissa.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla vähän erityyppistä yhteisneulontaa, ehkäpä lähden Johannan matkaan #tajunnanvirtakal2021 @pipotus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: