Neulottu tunika dominoruudoilla ja dinoevillä

Dominoneuleruutuja on mukava tehdä. Dominosta lähti tämän vaatteen alku. Olin tehnyt edellisen dominopuseron niin, että ruudut olivat kyljistään kiinni ja sen vuoksi nyt suunnittelu ja neulominen eteni kulmittain olevista dominoruuduista.
Dominoruudut on neulottu luonnonväreillä värjätyistä Dropsin Baby Merino langoista. Ruuduissa on yksivärisiä ja kahdella värillä neulottuja. Kaksivärisissä on aina vuorotellen kaksi kerrosta kumpaakin väriä. Dominoruutujen keskellä kavennukset on tehty neulomalla kolme keskimmäistä silmukkaa joka toisella kerroksella oikealla puolella takareunoistaan oikein yhteen.
Kulmittain olevilla dominoruuduilla saa kivan polveilevan helman. Ensimmäisen kerroksen ruudut ovat iri toisistaan ja ne kiinnittyvät yhteen toisella ruuturivillä, kun jokaisen ruudun väliin neulotaan uudet ruudut. Toisen kerroksen ruutujen aloitussilmukat poimitaan ensimmäisen kerroksen ruutujen reunoista. Ruudut siis kiinnittyvät yhteen samantien neuloessa. Kätevää, kun ei ole erillistä yhteenonpelua, mutta monivärisesti työssä se edellyttää koko ajan tarkkaa harkintaa värien sommittelussa. Purin joitakin ruutuja pariin otteeseen, kun kokonaisuus ei miellyttänyt omaa silmää.
Aloittaessa ajattelin, että neuleesta tulee pusero ja dominoruudut päättyvät kainaloon. Neulomiseen edetessä sovittelinkin ruutuja alemmas ja niin niistä tulikin tunikan helma. Helman yläreunan tasoitin kerroksella puolikkaita dominoruutuja. Puolikkaissa ruuduissa kavennuksia tehdään myös ruutujen reunoissa.
Jo alussa tiesin, että yläosaan ei minulla ole samaa Baby Merino -lankaa riittävästi. Lisäksi yläosa kaipasi rauhoittamista värien käytössä. Helma oli värikäs kokonaisuus, joka kaipasi yksiväristä miehustaa ja hihoja.
Värjäsin Pirtin kehräämön kampalankaa isomman erän samassa keltasipulinkuoriliemessä. Sen oletin riittävän kainaloista ylöspäin ja hihoihin. Yksivärisessä osassa on helppoa pintaneuletta: siksak -kuvioita nurjilla silmukoilla. Tällä hain yhteyttä dominoruutujen struktuuriin.
Yläosa on neulottu helmasta ylöspäin. Kaarroketta ennen silmukat on jaettu eteen, taakse sekä hihoihin. Kaarroke on neulottu niin, että kavennukset ovat hihojen ja etu- sekä takakappaleiden rajakohdissa. Näissä kohdissa myös mallineule on erilainen, jotta pintakuvioiden reunat oli helppo hallita. Hihat on neulottu kainaloista ranteisiin kaventamalla sopivin välein.
Tunika olisi voinut olla jo tämän jälkeen viimeistelyä vaille valmis. Kaipasin siihen kuitenkin vielä jotain helmaa ja yläosaa yhdistävää. Neuloin helmalangalla pieniä erivärisiä kolmioita nauhaksi ja ompelin sopivan mittaisen kolmionauhan sekä hihansuihin että pääntielle. Näistä dinosauruksen evistä tuli mielestäni ihan mahtavan hauskat.
Langanpäiden viimeistelyn jälkeen upotin tunikan kunnolla veteen. Sitten ylimääräinen vesi pois kietomalla kylpypyyhkeeseen ja sen jälkeen huolellinen levitys mittoihinsa lattialle alustan päälle kuivumaan.
Kuivuessa neuleen pinta tasoittui ja helma sai oikean muotonsa. Etukäteen pelkäsin, että tunika on liian napakka lanteilta, mutta se oli just passelisti saanut pingotuksessa leveyttä. Sopii hyvin päälle ihan ilman laihdutuskuuria. Viimeistelyn merkitystä neuleissa ei voi koskaan korostaa liikaa.
Onko dominoruutujen neulominen tuttua? Jos, niin miten kavennat ruudun keskellä silmukat? Samoin kuin minä tuolla alkupuolella kerroin vaiko jotenkin muutoin? Entä liitätkö dominoruudut yhteen näin kulmittain vaiko suorina riveinä?
Olisikohan kysyntää dominoruutujen neulomisen step-by-step ohjeille? Olen miettinyt sellaisen ohjeen kuvaamista ja kirjoittamista. Nyt sen voisin tehdä, kun tämä kesällä 2019 aloitettu projekti tuli vihdoin maaliin.
Upea! Ja kauniit värit.
Kyllä varmasti olisi kysyntää dominoruutujen step-by-step ohjeille. Dominoruutuja en olekaan vielä itse koskaan tehnyt, niin selkeiden ohjeiden avulla tällainen ensikertalainenkin pääsisi hienosti alkuun.
TykkääTykkää
Kiitos palautteestasi! Dominoruutujen työohje on työnalla, mutta leipätyöt häiritsee harrrastamista. Tulossa on!
TykkääTykkää
Kesä tuli mieleen todella iloisen kaunis. Ohje olisi hyvä voisi yrittää 😊
TykkääTykkää
Dominoruutujen neulomisohje on työnalla. Kiitos palauttestasi!
TykkääTykkää