Siirry sisältöön

Virkattu M-kirjain ja marttakassit

Marttaliiton tämän vuoden käsityö on Martta-kassi kierrätysmateriaaleista. Kestokasseja suunnitellaan ja tehdäänkin jo Marttayhdistyksissä, vaikka korona yrittää edelleen sotkea kaiken yhteisöllisen.

Facebookissa on ryhmä Marttakassi ja sieltä saa vinkkejä ja ohjeita Marttakassien suunnitteluun ja tekemiseen. Myös Marttaliiton sivuilla on tietoa ja ohjeita Marttakasseista.

Jokainen voi tehdä omanlaisen kassin itselle, kaverille tai vaikkapa jäsenhankinnassa tueksi jaettavaksi marttailusta kiinnostuneille. Marttakasseihin toivotaan laitattavan M-kirjaimia, joihin ideoita voi hakea uuden Marttabrändin M-kirjainten kuvasta.

Aloitin oman marttakassisuunnittelun pohtimalla, miten tekisin erilaisia M-kirjaimia kierrätys-/ylijäämä materiaaleista. Minulla oli keränloppu 7-veljeksen Marttaraita -lankaa. Päätin virkata langanlopun M-kirjaimiksi. Käytin numero 4 virkkuukoukkua. Langan väri vaihtuu aika ajoin ja siten M-kirjaimista tulee jokaisesta persoonia, ihan niin kuin jokainen Marttakin on.

M- kirjain virkataan näin

  • Tee 67 ketjusilmukkaa (20+1+10+3+10+1+20+2) pitkäjalkaisiin M-kirjaimiin (korkeus 12 cm)
  • Käännä työ ja virkkaa 19 pylvästä aloittaen 4 silmukasta koukusta laskien (1. kuva alla). Alun 3 ketjusilmukkaa muodostavat yhden pylvään eli pylväitä on yhteensä 20.
  • Virkkaa seuraavaan silmukkaan 6 pylvästä (2. kuva alla).
  • Virkkaa sitten 9 pylvästä ja 10. pylväs niin että jätät viimeisen vaiheen tekemättä (3. kuva alla).
  • Jätä 3 ketjusilmukkaa väliin.
  • Virkkaa seuraava pylväs ja sen viimeisen vaiheen kanssa tee valmiiksi myös edellinen pylväs (4. ja 5. kuva alla).
  • Virkkaa 9 pylvästä.
  • Virkkaa seuraavaan silmukkaan 6 pylvästä.
  • Virkkaa 20 pylvästä.
  • Katkaise lanka ja vedä viimeisen silmukan läpi.
  • Päättele langat.

M-kirjain on valmis. Tee tarvittava määrä lisää ämmiä.

Vähän lyhyempi M-kirjain (korkeus 10 cm) syntyy, kun vähennät molemmista jaloista silmukoita ja pylväiden määrää viidellä eli 15 silmukkaa ja pylvästä/ M:n jalka. Muutoin lyhyemmät M:t on virkattu ihan samalla tavalla kuin pitkäjalkaiset. Ja toki voit säätää jalkojen pituutta oman mielesi mukaan, joko pidentää tai lyhentää vieläkin enemmän. Tee M:n kääntymiskohdat kuitenkin aina samalla tavalla: ylhäällä 6 pylvästä samaan ketjusilmukkaan ja alhaalla jätä kahden pylvään väliin 3 ketjusilmukkaa ja tee niiden molemmin puolin olevien pylväiden viimeinen vaihe yhteen.

Kun Marttaraitalanka loppui, jatkoin M-kirjainten virkkaamista kirjavalla Nalle-langalla (joku vanha keränloppu) virkkuukoukulla numero 3. Laihojen M-kirjainten lisäksi kokeilin M:n lihavointia virkkaamalla toisen kerroksen pylväitä.

Laiha M-kirjain lihavoidaan näin

  • Käännä työ eli laiha M.
  • Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (= ensimmäinen pylväs).
  • Virkkaa yhteensä 22 (lyhyempään M:ään 17) pylvästä (huom. 1. pylvään paikka, 1. kuva alla).
  • Virkkaa 3 pylvästä samaan silmukkaan (= alemman kerroksen kääntymiskohdan 3. pylväs 6 pylvään kaaresta).
  • Virkkaa 3 pylvästä myös seuraavaan silmukkaan (2. kuva alla).
  • Virkkaa 9 pylvästä ja 10. pylväs niin, että jätät viimeisen vaiheen tekemättä.
  • Jätä 3 silmukkaa väliin.
  • Virkkaa seuraava pylväs ja sen viimeisen vaiheen kanssa tee valmiiksi myös edellinen pylväs (3. kuva alla).
  • Virkkaa 9 pylvästä.
  • Virkkaa 3 pylvästä samaan silmukkaan (= alemman kerroksen kääntymiskohdan 3. pylväs 6 pylvään kaaresta).
  • Virkkaa 3 pylvästä myös seuraavaan silmukkaan.
  • Virkkaa yhteensä 22 (lyhyempään M:ään 17) pylvästä (huom. viimeisen pylvään paikka, 4. kuva alla).

Laita M:t nuppineuloilla kiinni aluskankaaseen tai silityslautaan ja höyrytä M -kirjaimet kostean silitysliinan läpi kevyesti painamatta silitysraudalla kankaaseen. Venkurat M:t asettuvat seisomaan jalat suorassa.

Sommittele M -kirjain kiinnitettävään kankaaseen. Voit säätää sen leveyttä sillä, miten asettelet M:n jalat. Neulaa M paikoilleen ja ompele se kiinni käsin joko ompelu-, helmi- tai muliinilangalla. Myös ohut, väriin sopiva villalanka on mahdollinen.

Tee kassi suunnitelmasi mukaan valmiiksi.

Minun Marttalanka M:t jäävät toistaiseksi kiinni vanhaan kudottuun sängynpeitonpalaan. Siitä voisi tulla vaikka Marttapajan seinävaate. Nallelankaiset M:t pääsivät farkkutaskuihin kiinni ja tulevat todennäköisesti käsityökassin kylkiin pientavaroille. Ompelin M.t kiinni helmilankaa vastaavalla kirjontalangalla ja lyhyillä tikkipistoilla (etupistot) kiertäen koko M:n ympäri eli ulko- ja sisäreunasta. Taskuissa on taustakangas, joten piti tarkkailla, ettei ommellut samalla taskua umpeen.

Marttailu perustuu kestävään arkeen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen. Pienillä teoilla saadaan aikaan isoja merkityksiä. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen kasvattaa pisnistä puroista isompia tekemisen virtoja. Kestokaseilla voidaan edistää kestävää kulutusta ja materiaalien käyttöä.

Hyvästä arjesta parempi maailma.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: