Siirry sisältöön

Pysy kotona -ristipistokannanotto

Nyt, kun yhteiskunta alkaa ehkä pikkuhiljaa avautumaan tai ainakin poistamaan koronarajoituksia asteittain, sain vihdoin ripustuskuntoon radikaaleissa ristipistoissa kesällä 2020 pistelemäni Pysy kotona -teoksen.

Pistelyn pohjana oli kirppikseltä eurolla ostettu ja atomeiksi purettu viinimarjaterttu -taulu. Tästä olen postannut aiemmassa ristipistopostauksessa.

Pysy kotona -teos pääsi maaliskuussa myös ET-lehteen (5/3.3.2021), kun siinä julkaistiin Anu Vallinkosken toimittama artikkeli käsityövaikuttamisesta, graftivismista. Olin toinen artikkeliin haastatelluista käsitöillä kantaaottavista henkilöistä. Minun ensisijaisena aiheena haastattelussa oli radikaalitristipistot. Olen ollut suht säännöllisesti mukana Hämeenlinnan radikaalien ristipistojen kokoontumisissa ja postannut niistä mm Instagramissa @punospirjo– tililläni ja täällä blogissakin. Toinen haastatelluista oli Niko Lindgren, joka paikkaa vaatteitaan näkyvästi ja ottaa siten kantaa vastuullisen kuluttamisen puolesta. Nikoon tutustuminen somen kautta on tuonut myös lukuisia muita paikkaajia Suomesta ja maailmalta omaan some-verkostooni.

Pysy kotona -pistelyni oli ET-lehdessä ripustettuna hauskasti vanhaan housuhenkariin. Keräsinkin kaapista vapaat, omat vastaavat henkarit ripustuskäyttöä varten. Laitoin kuitenkin Pysy kotona – pistelyni kiinni vanhaan laastilastaan. Olen ostanut nipun noita käytettyjä lastoja kirpparilta, kun ne ovat mielestäni niin kauniita ja mielikuvitusta inspiroivia. Kauniita, kuten kaikki vanhat työkalut, joista näkyy ajan kuluminen ja käytön jäljet. Tekemisen meininkiä.

Pysy kotona -pistelyn kaveri Pussita, pussita pakasta -pistelyni pääsi myös laastilastaan. Pussita, pussita, pakasta -teoksen tausta on Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi -elokuvasta, mutta graftivismi teoksessani sanomassa on mukana pala kätkettyä sarkasmia ja itseironiaa siitä, kuinka on tapojensa vanki ja toistaa asioita vuodesta toiseen. Varmaankin teos näyttäytyy monelle kuitenkin ensisijaisesti hupaisana juttuna ja se onkin yksi käsityövaikuttamisen idea.

ET-lehteen pääsi myös muutama muu ristipistotyöni, kaikissa oma sanomansa. Neulatyynystä on blogissa myös ihan oma postaus.

Vappu, toukokuu ja ehkä suuri osa myös kesää pysytään vielä varsin pienessä fyysisessä sosiaalisessa kontaktissa. Kaikkeen tottuu, ja helposti siihen, että omaa aikaa on melko ruhtinaallisesti. Elämä on varsin omannäköistä. Pysytään kotona ja terveinä!

One thought on “Pysy kotona -ristipistokannanotto Jätä kommentti

  1. Eikö olekin ihanaa että aika on saabuttanut meidät. Minä olen ruosteen ystävä, ennen naurettiin kun pidin ruosteisia kukkapurkkeja jne. Kirppiksillä löytää aarteita. Yhtäkkiä olenkin oikein moderni ja jopa arvostettu.ennen kitupiikki, myt maailmanparantaja.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: