Käsineiden korjaus

Kuusi kymmenestä sormenpäästä oli yhdellä jouluvieraalla rikki. Kaikki harmaat kosketusnäyttösormenpäät eli peukalo, etusormi ja keskisormi. Ja molemmista käsistä. En tiedä, mitä materiaalia kosketusnäyttösormet ovat, mutta eivät ainakaan mitään kulutusta kestävää näissä käsineissä.
Joulupäivänä oli hyvää aikaa tarttua tuumasta toimeen. Leikkasin harmaat osat kokonaan pois ja poimin mustat silmukat sormi kerrallaan 1,5 numeron sukkapuikoille.
Syyskuussa covid19 tilanteen ollessa rauhallisempi, pääsimme Marttaporukalla tutustumaan Janakkalan SPR:n paikallisyhdistyksen toimintaan Turengin Juttutuvalle. Illan päätteeksi tutkittiin kirpputorin tarjontaa. Mukaani lähti varsinainen löytö: laatikollinen vanhoja parsinlankoja 2€ edullisella hinnalla.
Tästä parsinlankalaatikosta iloitsen monestakin näkökulmasta: vanha hyvä tavara kiertää, ohuita parsinlankoja ei ole ihan helppo saada, vanhat lankalevyt ovat kauniita katsella, materiaali on hyvää ja kestävää, historian havinaa tähän aikaan ja parsiminen kunniaan. Uutena yksi muutaman kymmenen metriä sisältävä parsinlanka erä maksaa keskimäärin 1,50-2€ eli tämä laatikollinen priimaa tavaraa maksaisi uutena melkoisesti.
Nyt nuo parsinlangat tuntuivat sopivan vahvuiselta langasta uusien sormenpäivän neulomiseen. 15%:n nylon (polyamidi) vahvistus tuntui hyvältä, kun lanka muutoin on aavistuksen verran ohuempaa kuin hansikkaiden musta lanka.
Neuloin jokaiseen korjattavana sormenpäähän kymmenen kerrosta sileää neuletta. Sen jälkeen kavensin seuraavalla kerroksella neulomalla koko kerroksen kaksi oikein yhteen. Tämän jälkeen yksi välikerros oikeaa ja sitten uudelleen kaksi oikein läpi kerroksen. Tämän jälkeen lanka poikki ja läpi kaikkien viimeisen kerroksen 5-6 silmukan.
Käytin kahta eri väriä, viininpunaista ja sinistä parsinlakaa. Parsien olisi ollut paljon vaikeampaa korjata sormenpäät, etenkin kun harmaata osuutta ei ollut tarvetta säilyttää.
Uudet sormenpäät eivät ole kosketusnäytöllä toimivat, mutta ulkonäkö kohentui huomattavasti. Katseenkestävät ja ennen kaikkea ehjät käsineet toivat iloa sekä minulle korjaajana että käsineiden omistajalle.
Tänä vuonna on tullut parsittua, paikattua ja korjattua harvinaisen paljon käyttökelpoisia vaatteita, asusteita ja sisustustekstiilejä. Parsittu on kannanotto kestävän kulutuksen puolesta.
Vuoden 2021 käsityötekniikaksi Taitoliitto on valinnut parsimisen ja paikkaamisen. Siitä iloitsen samoin kuin tänä vuonna ilmestyneestä Anni Ignatiuksen kirjasta: Korjaa kauniiksi. Uskomattoman monipuolinen, kaunis ja antoisa kirja. Se tulee toivottavasti kulumaan monen muunkin kuin minun käsissäni.
Mihinkähän korjaamiseen tulen käyttämään aiemman kirpparilöydön eli pätkävärjätyt langat? Sen tulee toivottavasti parsimisen ja paikkaamisen vuosi 2021 näyttämään! Iloisia paikkaamisen kokemuksia kaikille!
2 thoughts on “Käsineiden korjaus” Jätä kommentti ›